Soteuudistus ja kenen pitäisikään katsoa peiliin

Olen kirjoittanut yhteiskunnallisia ja poliittisia aiheita käsitteleviä blogitekstejä enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo vuodesta 2018. Vuonna 2018 kirjoitin muun muassa sote-uudistuksen valmistelusta. Tuolloin uudistusta valmisteli keskustavetoinen Sipilän hallitus ja sen jälkeen uudistuksen eteenpäin viemistä jatkoi SDP:n johtama Marinin hallitus. Nykyinen Orpon hallitus hyppäsi  puikkoihin vasta kun sote-uudistus ja hyvinvointialueet olivat jo aloittaneet toimintansa. Silti nykyinen hallitus saa jatkuvasti rapaa niskaansa asioista, johon se ei ole voinut itse juurikaan valmisteluvaiheessa vaikuttaa. Ja sitä rapaa viskovat juuri ne puolueet, jotka ovat tosiasiassa surkean sotemallin saaneet aikaiseksikin. 

Mutta mitä tuona armon vuonna 2018 kirjoitinkaan blogiini? Jo otsikko kertoi kaiken olennaisen "Sote-uudistus on ongelmia täynnä". Kirjoitin noin 6 vuotta sitten seuraavaa: "Olen huolissani siitä, miten valtio huomioi palveluja rahoittaessaan hyvinvointialueiden erilaiset koot ja tarpeet. Olen huolissani siitä, että hallituksen esityksessä ei ole huomioitu sitä, onko maakuntien mahdollista saada lisärahoitusta, jos budjetoitu rahoitus ei syystä tai toisesta riitä."

Nykypäivänä voin vain todeta, että huoleni oli aiheellinen. Eri hyvinvointialueilla on hyvin erilaiset tarpeet sekä väestöpohja, eikä nykymalli tue eri alueita tasaveroisesti. Toiseksi silloisen ja edellisenkin hallituksen aikana lisärahoituksen mahdollista tarvetta ei valmistelussa otettu mitenkään huomioon, mutta nyt samat puolueet huutavat nykyhallitukselle, että rahaa pitää löytyä. Sosiaali- ja terveyspalvelut valmisteltiin sote-uudistuksessa edellisten hallitusten toimesta pääosin valtion rahoittamaksi toiminnaksi. Jo silloin olisi valmistelussa ollut ensiarvoisen tärkeää määritellä lisärahoituksen antamisen perusteet. Nykylaissa oleva kirjaus rahoituksen riittävyyden arvioimisesta ei ole millään mittakaavalla tarpeeksi rahoitusta ohjaava.

Kirjoitin silloisessa blogissani myös: "Sote-uudistuksen yksi tavoite on lähipalvelujen saatavuus. Nykyinen hallituksen esitys tekee lähipalveluista suhteellisen käsitteen. Uudistuksen myötä kaupungeissa asuvien lähipalvelut taataan ja haja-asutusalueilla asuvat saavat "lähipalvelunsa enenevässä määrin verkkopalveluilla sekä kotiin tuotavilla ja liikkuvilla palveluilla. Yöpäivystys lakkaa monin paikoin ja kiireelliseen hoitoon pääsy ajallisesti ja maantieteellisesti pitenee. Verkkopalvelut toimivat neuvontakanavana, jos vanhusväestö osaa niitä edes käyttää. Kliinistä tutkimusta ne eivät koskaan korvaa."

Tarkemmin ajateltuna tuo tekstin pätkä osui liiankin hyvin oikeaan. Ainoa mitä en ottanut huomioon oli se, että edes kaupungeissa asuvien lähipalvelut eivät ole enää olleet turvattuna. Jos ajattelin jo vuonna 2018 näin tapahtuvan, millä tavalla se voi olla nykyhallituksen vika, kuten moni opposition edustaja antaa ymmärtää? 6 vuotta sitten en voinut tietää mitkä puolueet hallituksessa istuvat vuonna 2024 ja mitä päätöksiä he tulevat tekemään. Tiesin vain sen, että silloisen hallituksen ajama sote-uudistus keskustan johdolla tulisi johtamaan sote-palvelujen alasajoon. 

Tosiasiassa sote-uudistusta on ajettu eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn jo reilusti yli vuosikymmenen ajan. Siitä huolimatta, että aikaa on käytetty tuhottoman kauan, on hämmästyttävää, miten paljon valuvikoja sote-uudistus pitää sisällään. Sote-uudistus on hyvä esimerkki siitä, mitä seuraa, kun päätöksiä tekee numeroita ja lakipykäliä pyörittävä poliitikko ja virkamies vailla todellista käsitystä siitä, mitä sosiaali- ja terveydenhuolto on käytännössä työntekijöiden tekemänä ja potilaiden kokemana. 

Loppujen lopuksi syyttely puoleen tai toiseen ei hyödytä mitään. Tarvitaan toimia ja lainsäädännön korjausta. Mutta  kaikesta huolimatta en voi olla miettimättä: "Kenen pitäisikään katsoa peiliin?"